Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
Kirjoittaja
Alkujaan tämä oli matkapäiväkirjani Japanissa (3.-16.7.2006) seikkaillessani, mutta muuttui yleiseksi maan kulttuuria, historiaa, ruokaa ja trendejä ihmetteleväksi projektiksi.
Yleisimmin etsityt juttuni:
Ruokala Lokki // Kahvila Suomi ja Lokin traileri
13.10.2006 - 07:30

Aleksi haastoi kirjameemillä. Pohdin vastauksia työn lomassa puoli kuuden ja kahdeksan välillä, mikä heijastuu niihin valinnanvaikeutena. On hankalaa sanoa kuhunkin kohtaan vain yksi vastaus.

1. Kirja, joka muutti elämäni

Agatha Cristie: Kymmenen pientä neekeripoikaa. Jonakin jouluna 80-luvulla loppuivat neitietsivät ja nummelat kesken, joten aloin lukea mummolan hyllystä kirjoja. Tunne oli mieletön - juonenkäänteitä ja loppuratkaisua ei arvannutkaan kahden ensimmäisen luvun jälkeen! Paluuta ei ollut.

Vaikka kolahdus ei ollut yhtä kova, enemmän elämääni muutti G. H. von Wrightin Humanismi elämänasenteena. Se auttoi olennaisesti yläasteella määrittelemään elämänfilosofiaani. Suosittelen lämpimästi kaikille, joilla tuntuu suunta olevan hukassa. Eikä se tekisi pahaa niillekään, jotka käyttävät humanismia haukkumasanana. 

YLEn Elävästä arkistosta löytyy kirjaan liittyvä haastattelu (22 minuuttia).

2. Kirja, jonka olen lukenut useammin kuin kerran

Ha-Haa! Kaikkein useimmin lukemani kirja ei ole J.R.R. Tolkienin tuotannosta. Monesti nekin on tullut luettua, mutta viiteen lukukertaan yltää Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Se on ainut kirja, jonka todella sydämeni pohjasta toivon säästyvän Hollywood-filmatisaatiolta.

3. Kirja mukaan autiolle saarelle

Encyclopædia Britannica. 



4. Kirja joka teki minusta hupakon

Kiotossa aseman kiokista tarttui käteen Devil wears Prada ja sen lukeminen julkisilla paikoilla oli noloa, mutta auttoi jaksamaan ravaamista jonoissa ja junissa. Kun mukaan varatut matkakirjat loppuvat kesken ja saatavilla oleva valikoima ymmärtämilläni kielillä on rajallinen niin näin siinä käy.

Meksikossa löysin Harlekiini-tasoa edustavan pokkarin The Red Hat Club hostellihuoneestamme ja luin sen. Kirja perustuu runoon Warning, joka valittiin '96 jossakin äänestyksessä Britannian suosituimmaksi runoksi. Sen lukemisesta tulee todellakin hupakko-olo.

5. Kirja, joka sai minut kyyneliin

Olisi helpompi keksiä elokuvia. Vartin pohdinnan jälkeen tuli yhtäkkiä kaksi kirjaa mieleen. Ensimmäinen oli Teemu, karvainen kaveri. Laulavan Lintukoiran esikuvan kuolema oli yhdenlainen lapsuuden sankarin menetys ala-asteella.

Ja sitten on tietokirja Siili - Pihapiirin villilemmikki. Kolmisen vuotta sitten innostuin kirjakaupassa siilikirjan nähdessäni. Olisin ostanut sen, jos selatessa ei olisi tullut vastaan kuvaa siilistä, joka ei ollut osannut tai ehtinyt rakentaa kunnollista talvipesää. Pari heinätupsua ympärillään se makasi kippuralla, jäätyneenä kuoliaaksi. Silloin tuli niin paha olo, että en ostanut kirjaa ja myöhemmin en ole sitä enää kaupassa nähnyt.

6. Kirja, jonka toivon tulevan kirjoitetuksi

Sandman-sarjakuvassa Unen valtakunnassa oli kirjasto, josta löytyivät kaikki kirjoittamatta jääneet teokset. Jännä ajatus. Isäni kemian väitöskirja siellä ainakin on. Oman ja tuttavieni gradujen ja väikkäreiden lisäksi toivon, että kirjaston kokoelmiin ei ilmestyisi Rhian suuri sarjakuvaprojekti. Ménage à troisin luettuani olen odottanut, että koodariksi siirtynyt filosofian opiskelija lopulta vielä näyttäisi kyntensä ja hankkisi kustantajan albumille.

7. Kirja, jonka toivoisin jääneen kirjoittamatta

Näsäviisas vastaus: Günter Grassin kaksi ensimmäistä elämänkertaa. Ei pidä kirjoittaa itsestään, jos ei uskalla kirjoittaa niinkuin on elänyt. Moni muukin julkinen henkilö, esimerkiksi elämänsä kirjaksi summannut Paris Hilton, olisi voinut tietysti miettiä muistelmateoksen julkaisemisen mielekkyyttä pari-kolmekymppisenä.

8. Kirja, jota luen parhaillaan

Murasaki: Genjin tarina, Suoranta: Kasvatus mediakulttuurissa ja Kipnis: Avioliiton ansa.

9. Kirja, jonka olen aikonut lukea

Useat näistä löytyvät valtsikan opinto-oppaasta viestinnän maisteriohjelman tutkintovaatimusten loppupäästä. Sit jos eläkkeellä sais luettua Tammen Keltaisen kirjaston. Tähän mennessä luettuna on parikymmentä eli ei pitäis noissa loppua tekeminen kesken.

Seuraavaksi ajattelin kuitenkin lukea Lontoon nähtävyyksistä ja ottaa matkalukemiseksi Killing Monsters: Why Children Need Fantasy, Super Heroes, and Make-Believe Violence. Jos en sitä saa käsiini ajoissa niin otan jomman kumman Dogon tyrkyttämistä kirjoista (Wisdom of Crowds tai Why Most Things Fail).

10. Haasta 5 bloggaajaa

Haastaisin maisteri Montolan, mutta mies kuvittelee päiväkirjansa kanssa kelluvansa omissa sfääreissään ("ei tää oo blogi!").

Läpsin hansikkaalla siis seuraavaa viisikkoa:
Yoe, Akseli, Salla, Teppo ja Vilja.

Eiku, mut haastanut Aleksi haastoi myös Tepon. No, bonuksena haastetaan Rhia! Kysymyksiin vastatessani tajusin, että on pakko haastaa Katja aka Rhia, mutta olin jo päättänyt viisi nimeä. Päätöksen tein siltä pohjalta kenen kanssa blogejen välityksellä eniten tuntuu olevan ajatuksenvaihtoa.

Tuttavapiirin blogaajistosta olisin mielelläni kuullut Mirvan, Tammikuun, Jankan, Minnan, Seannan (jonka blogi on kadonnut?), Tiu'un ja Irreten vastaukset. Toivotaan, että meemit kiertää heillekin. Vähemmän tutuista myös Mikin lukulista olisi hauska nähdä.

salla kirjoitti 13.10.2006 - 15:25
Killing monsters on hyvä :) Laitan tämän meemin projektilistalle. Jos se on yhtä pitkä kuin duunin teknisen ylläpidon, katsotaan ensi vuonna. Ehtisipä lukea enemmän...
Aleksi kirjoitti 13.10.2006 - 19:02
Toi on kuule epistä, haastaa enemmän kuin viisi ihmistä. Minäkin olisin halunnut :)
Suviko kirjoitti 14.10.2006 - 08:45
Lälläslää! Sä olit jo haastanut Tepon ja mä olin jo ehtinyt hihkua sille haasteen, mutta sit tajusin et eihän tää toimi kun haastoit sen samalla kun mut. Tekosyitä, tekosyitä.

Muita noista en siis haastanut. Kun mulla ei ole blogissa linkkejä kaikkien kavereiden ja lukemieni sivujen suuntaan, jotka ei liittyis Jaappaniaan niin teki mieli mainita ihmisiä noin. Ja kun en viitsinyt poimia sitä Tepon "alle 25 lukijaa" -meemiä. Liika meemiskely määlistyttää.
viu kirjoitti 16.10.2006 - 11:53
vihdoin sain tänkin tehnyä tuossa viikonloppuna. Huono puoli näissä on, että koko ajan tulee mieleen vielä lisää kirjoja. Ja vielä. Ja vielä. Ja sitten vielä se yks. Päätin kuitenkin, etten muokkaa listaa enää jälkikäteen. On nyt se mikä on ja oli juuri sen hetkinen juttu. Ei siitä muuten mitään tulisi.
Tiuku kirjoitti 26.10.2006 - 23:18
Olen itse asiassa tuon meemin jo tehnyt, olisikohan syyskuussa. Ihastuttava palvelimemme Grotti on jälleen alhaalla useamman päivän, joten en pääse päivämäärää tarkastamana.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Tuttuja Japanissa
7