19389579_973ef72a49_m.jpgilluminati.gif
Juhannus sujui perinteisin menoin. Alkoillasta grillattiin ja lipitettiin punaviiniä hyvässä seurassa lähes ähkyyn asti, sitten järvipulahdus  ja jäähdyttely saunan jälkeen ja loppuyö taisteltiin maailman hallinnasta.

Illuminati on lämminhenkinen seurapeli, joka sopisi erityisen hyvin suuryritysten johdon koulutuspäivien iltaohjelmaksi. Kukin pelaaja yrittää oman salaseuransa kautta edistää omia pyrkimyksiään eli junailla Uuden Maailmanjärjestyksen mieleisekseen ja ulottaa lonkeronsa mahdollisimman tehokkaasti rahan ja vallan lähteille. Salaseurojen vaikutuspiiriin voivat joutua esimerkiksi partioliike, elokuvateollisuus, AY-liike, moottoripyöräjengit, kommunistit, tele-evangelistat, CIA, roskaposti ja kiertoradalla pörräävät, sateliittien kautta operoivat mielenhallintalaaserit.
Historia toisti itseään, kun Baijerin Valaistuneiden kontrolloima Microsoft, eikun siis Microstuff, sai kokea Yhdysvaltain veroviraston pikkumaisuuden. 

Toisella päässä pöytää yritettiin pitää toisista ulottuvuuksista  tulevat muinaiset hirviöt aisoissa sulkemalla pitkin Arkhamin kaupunkia sijaitsevat portit.
Viimeisenkin portin sulkeuduttua ja arkhamilaisten painuttua pehkuihin salaliittokamppailu jatkui pitkään varsin tasaväkisenä.

Peli jouduttiin keskeyttämään seitsemältä aamulla pikkulintujen karjuessa pihapuissa ja auringon kurmottaessa väsyneitä salaseuralaisia silmiin. Nokosten ja lounaan jälkeen peli selvitettiin loppuun. Voittajiksi selviytyivät
Zürichin tontut kerättyään sveitsiläisille pankkitileilleen koko maailman ostamiseen riittävät varat. Assasiineilla ei ollut missään vaiheessa realistisia voittomahdollisuuksia, mutta verkostoituma pisti hyvin kampoihin vanhemmille vallananastajille lopunaikojen ollessa käsillä.

Kun Illuminatista on kyse, on ällistyttävää, että pelin aikana ilmiriidoilta vältyttiin, kaikesta diplomatiasta ja selkäänpuukotuksesta huolimatta. Jälkipeleissä sentään tunteet kuohahtivat. Sovinnon merkiksi ei poltettu sikaria vaan syötiin kotimatkalla jäätelöt huoltiksella.

Jotta lomarauha vaarantuisi jatkossakin, julkaisee SJ Games Illuminatiin pitkästä aikaa uuden lisäosan: Bavarian Fire Drill julkaistaan kesän lopulla. Siihen asti kannattaa nauttia kesästä ja lukea
PRINCIPIA DISCORDIA or How I Found Goddess And What I Did To Her When I Found Her: The Magnum Opiate Of Malaclypse The Younger, Wherein is Explained Absolutely Everything Worth Knowing About Absolutely Anything (Wikipedian selitys saattaa avata tekstiä).

---

Löysin verkosta suomenkielisen japaniaiheisen keskestelufoorumin Toriin. Vihdoin selvisi, että JR Rail Pass toimii myös Tokion paikallisliikenteessä. Tokion sisäisessä liikenteessä JR:llä on Yamanote- ja Chuo-linjat, joilla pääsee niihin paikkoihin mihin kaupungissa ajattelimme tutustua.

 JR Yamanote kiertää ympyrää yhdistäen suuren osan Tokion merkittävimmistä asemista. Chuo-linja halkoo keskeltä Yamanoten muodostamaa ympyrää. Metrolla (joihin Rail Pass ei siis käy) pääsee kätevästi pienemmillekin asemille ja kaikkialle mm. Yamanoten sisällä.

Seuraavassa kartassa on esitettynä JR:n Yamanote-, Chuo- ja Sobu-linjat. Lisäksi verkosta löytyi junareittiopas, jolla voi arpoa kaupunkienvälisten matkojen ajat ennakkoon.