kamome by e m i.

Kirjoitin Anime-lehdelle jutun ja pääsin haastattelemaan Naoko Ogigamia eli elokuvan ohjaajaa Kahvila Suomessa. Juttu ilmestyy parahiksi, kun elokuva tulee teatterilevitykseen.

Kaikki valtakunnan lehdet ja ne muutamat telkkarikanavatkin ovat Espoo Cinen myötä vihdoin keksineet Kamome Shokudo aka Ruokala Lokin. Olisi pitänyt tyrkyttää juttuideaa jo aiemmin kesällä jonnekin niin olisin saanut nypittyä rusinat pullasta.

Huomasin jutun uutisarvon blogini statistiikoista. Hakukoneiden referrer-tiedoista poimitut hakusanat paljastavat ihmisten hakevan esimerkiksi "kahvila lokkia" tai "ruokala suomea".

Muita sivuilleni päätyneitä hakijoita ovat olleet katumuotitietoiset, muutamat kylpypaljunmetsästäjät, fantan japanissa saatavan meloni-vanilja -version etsijät sekä joku ionisoituneesta vedestä kiinnostunut.