Château de Villandry, France by imapix.

Nyt harhaillaan taas vähän aiheesta eli Japanista, mutta tuleepahan oltua uskollinen tämän blogin alkuperäiselle matkailuteemalle.

Muistelin kymmenen vuoden takaista Ranskan reissuani. Haluaisin uudestaan Loiren laaksoon - nyt olisi myös ikää maistella viinejä. Sain eteeni muutaman lasillisen skumpanjaa ja punaviiniä, mutta tuolloin niistä en vielä pahemmin pesrustanut.

Mutta puutarhoista olen pitänyt aina. Villandryn linnaan emme ehtineet perehtymään, mutta erilaisia rakkauden asteita tutkivaa muotopuutarhaa en ole voinut unohtaa. Jonakin kesänä haluan sinne vielä uudestaan. Jos nyt ensin vaikka tyytyisi paperikuvien skannailuun.

En tiedä onko minusta koskaan oman puutarhan omistajaksi, mutta erityyppisten puutarhojen poluilla kuljeksiminen on yksi parhaista tuntemistani tavoista vapautua stressistä ja aikataulujen mukaan elämisen aiheuttamasta suoritusmentaliteetista.

Toisaalta haluan matkaillessani myös oppia jotakin - paikkojen historiaa tai kulttuuria, paikallisten ruokien reseptejä tai asioiden nimiä. Puutarhoissa voi opetella tuntemaan kasveja tai haaveilla ja suunnitella oman pihan istutuksia.

Nojatuolimatkailijoille sopiva virtuaalivierailu Villandryssa:
http://www.chateauvillandry.com/


The beautiful gardens at Villandry by Caroline & Kelly.