Halloweeniin on vielä kuukaisi, mutta otetaan vähän förskottia. 

Yuki-onna eli luminainen on talven personifikaatio. Lumiseen maisemaan sulautuva nainen kuvattiin kansantaruissa kauniiksi ja pitkäksi naiseksi, joka liikkui nietoksilla jälkiä jättämättä. Maastoutumista avittivat joko valkoinen kimono tai alastomuus - luminaisen kalvakka iho on läpikuultavaa ja kylmää, mutta hiukset ja häpykarvat erottuvat hankea vasten.

Kaunis kummitusmainen henki saattoi aiheuttaa pelkoa tai tappaa kuolevaisen katseellaan sellaisen kohdatessaan.

Rokurokubi voi elää täysin normaalia elämää päivisin, mutta yöllä hänen kaulansa venyy kuin purkka. Muodonmuuttaja-demoni-henki luikertelee käärmemäisen kaulansa avulla pahantekoon. Rokurokubeja vaivaa ahneus ja himo: he ottavat öisin haluamansa ja kadehtimansa, oli se sitten toisen puoliso tai huonekalu.