Katselin hetken aiempien matkojeni kuvansaaliita. Kirsi Piha kirjoitti kolumnissa kokeneensa valiastumisen kamerattomuuden muodossa. Matkalla koki hänen mielestään asiat selvemmin, kun ei pakottanut linssiä aina itsensä ja näkymän väliin.

Totta, mutta nopeana virtana silmieni editse virtaavat uudet näkymät huuhtoutuvat muististani. Siksi haluan kuvata, kirkastaakseni muistiani. Kauniit asiat piristävät jälkeenpäin katseltuina, Merihaan betonisiirtokunnassa kyhjöttäessä. Yritän olla häiriköimättä ihmisiä ja eläimiä kamerani kanssa enkä juuri kuvaa salamalla. Jos matkaseuralaiseni nappaa jostakin yllättäen hyvän kuvan, jätän oman kamerani laukkuun ja kysyn saanko kuvasta myöhemmin omalle kovalevylleni kopion. 

 127456682_a8b99cf97c_m.jpg
Wawel cathedral
Originally uploaded by Suviko.

Helsingin Sanomien matkasivuilla on kirjoitettu shoppailusta Japanissa, Ogasawaran saariston delfiineistä, kämpän lämmittämisestä Tokiossa talvella, atomipommimuseo Hiroshimassa ja kuinka sitten kävikään, Tokio-Passin viidennestä painoksesta, Tokion kaupunginosista, Fujille kiipeämisestäyöstä kapselihotellissa ja ryokanissa, Tokyo Imperial Hotelista, Nagoyasta, Buddha-patsaasta Kamakurassa sekä Lost in Translation -elokuvan antamasta piristysruiskeesta Tokion matkailulle.

Ristiriitainen tunne riivaa taas matkaa suunnittelevaa turistia. Pitäisikö olla innoissaan, että on bongannut omalle reitilleen monia lehtijutuista löytyviä kohteita - ne ovat varmasti hyviä, kun toimittajatkin ovat ne poimineet? Vai pitäisikö panikoida, että on pörräämässä luotijunalla turistirysästä toiseen?

127456798_7c9491cf54_m.jpg124632571_2cde154719_m.jpg
Food market
Originally uploaded by Suviko.

Löytääkseen jotakin aidontuntuista Japanissa joutuu heittämään välillä reppumatkaajan Linnunradan käsikirjan eli LP:n repun pohjalle ja kävelemään päistikkaan eksyksiin pariksi tunniksi. Aidolla en tarkoita välttämättä tuhatvuotisia muinaismuistoja vaan jotakin sellaista, mikä ei ole olemassa, enää tai alkujaan, turisteja varten. Kielimuuri vaikeuttaa ympäristön ymmärtämistä, mutta voipahan kerrankin keskittyä isomman kuvan kasaamiseen detaljitasolla dilatentteilun sijaan.

Siksi opaskirjassa kehutaan kalatorin tunnelmaa. Jonakin päivänä elämysmatkailunpuuskassani käyn puolitahallani eksymässä metroasemalla ja tutkimassa tavaratalon kodinkoneosastoa ja testaamassa ruokaosaston maistiaistarjonnan. Surffaan telkkarikanavia peukalo kaukosäätimellä ja tuijotan maanjäristysinfo-ruutua. Tuijotan ihmisiä kadulla, kunnes he huomaavat sen ja alkaa nolottaa. Ostan lähikaupasta lounaaksi pakkausten perusteella valitsemiani asioita ja testailen niitä puistossa. Säilytän jalkakäytävällä roskiksen vieressä lojuneen rihkamakorun löytämänäni aarteena.

Ja tavallaan turistit ovat aidompia, vähemmän rakennettuja ja suunniteltuja luomuksia, kuin osa nähtävyyskohteista. Moni matkaaja unohtaa pakanneensa mukaan partakoneen tai meikkipussin. He lampsivat ympäriinsä, kommentoiden kaikkean näkemäänsä juuri niillä sanoilla mitkä mieleen tulevat ja syövät sekä nukkuvat, kun siltä alkaa tuntua.

Uhkapelit ovat Japanissa kiellettyjä, mutta kuulilla pelattava fortunan ja flipperin sekamuotoa muistuttava pachinko-peli kilkattaa lukuisissa pelihalleissa. Idea on ohjata metallikuulia maaleihin ja kerätä kertoimien avulla lisää kuulia, jotka voi vaihtaa erilaisiin palkintoihin. Ilmeisesti peli vaatii hyvän tuurin lisäksi taitoa, mutta pienellä summalla voisi koettaa onneaan. Ihan jo siksi, että pääsee valitsemaan jännän krääsäpalkinnon.

Lintsillekin pitäisi elokuussa muistaa vuosien tauon jälkeen mennä.

61909879_1f2dc96ee2_m.jpg110410692_fd86c3b131.jpg