Bag-straighteners by Suviko.

Quirky Japan Homepage listaa Useless People -sivullaan tapoja työllistää ihmisiä Japanissa niin tylsistyttäviin rutiinihommiin, ettei suomalainen paskaduunista valittava prekariaatti-aktiivi ole sellaisista edes nähnyt painajaisia. Japanilainen tehokkuus ja työttömyystilastojen taustat avautuvat yllättäen uudesta vinkkelistä.

Kyllä veti hiljaiseki, kun ensimmäisen kerran astuin hissiin, jossa piccolo-leidi ajeli kukkahattu päässään ihmisiä kerroksesta toiseen. Hissityttö oli parikymppinen, mutta muuten puisevissa duuneissa tuntuvat pakertavan keski-iän loppupäähän kerinneet niin naiset kuin miehetkin tasa-arvoisesti.

Kohteliaisiisn ja ystävällisiin liikenteenohjaaja-setiinkin olin jo tottunut, mutta mikään ei valmistanut minua kohtaamaan viereisen kuvan näkyä Himejissä. Kassinsuoristajia! Onneksi heillä oli katos suojaamassa helteellä kurmottaneelta auringonpaisteelta ja tunnin myöhemmin iskeneeltä ukkoskuurolta. Ja näkeehän tuossa ammatissa sentään paljon ihmisiä.

UNESCOn maailmanperintökohteeseen ei sovi mennä savisilla saappailla, mutta sukkasilleen sipsuttelu on moukkamaista. Siksi paikan puolesta annetaan ihmisille lipokkaat jalkaan ja muovipussi, jossa omia kenkiä voi kiikuttaa mukanaan. Kokemuksesta tiesin, että tossut ovat liukkaat ja tekevät torniin kiipeämisen lähes vaaralliseksi - jätin ne siis ottamatta. Ajatelkoot natiivit mitä haluavat, mutta niskojani en suostu vaaritossuissa tikkaalta lipeämällä taittamaan.

Tossuja palauttaessaan ihmiset antoivat takaisin myös kenkäpussin, jotka suoristettiin hattutunkkia muistuttavan apuvälineen päällä sukimalla.

Minua jäi vaivaamaan ristiriitainen olo. Toisaalta oli hienoa, että maatumattomia muovipusseja kierrätettiin ja että ihmisiä työllistettiin. Mutta paljonko työstä maksetaan? Voiko pussinsuoristajana maksaa laskunsa ajallaan? Miten työntekijät homman kokevat: ahdistavana rutiinina vai voiko siinä samalla meditoida tai jutustella kollegalle?