Joka vuosi R&Assa tuntuu muutamasta elokuvasta tulevan väärä kela eli tektit puuttuvat tai ovat väärällä kielellä. Tällä kertaa Rinne (engl. Reincarnation) hyvitettiin katsojille ilmaislipuin, kun puute huomattiin vasta elokuvan pyöriessä. Japanilaisilla kauhuelokuvilla on Ringun ja Juonin eli Kaunan jälkeen innostunut fanilauma, joille väärä kela oli paha pettymys.

Jokunen sissi päätti katsoa elokuvan loppuun asti siitä huolimatta ja totesi, että kauhuelokuvassa teskteillä ei loppujenlopuksi ole niiiiiiin paljon merkitystä. Katalogi kertoi elokuvan perusasetelman ja lopun pystyi kutakuinkin päättelemään näkemästään.

Mieleltään järkkynyt yliopistoprofessori käynnistää verilöylyn maalaishotellissa. Tappaja tallentaa filmille, kuinka hän teurastaa vieraat, henkilökunnan ja omat lapsensa yhden toisensa perään. 35 vuotta myöhemmin ohjaaja Matsumura (Kippei Shiina) päättää tehdä tapahtumiin perustuvan elokuvan. Pääosaan murhaajan tytärtä esittämään valittu nuori naisnäyttelijä Nagisa (Yûka) alkaa nähdä painajaisia ja näkyjä. Eläytyykö neito rooliinsa liian perusteellisesti, vai onko kipeän menneisyyden kaiveleminen herättänyt uhrien kostonhimoiset sielut?

Moni on verrannut elokuvaa Hohtoon tapahtumapaikan vuoksi. Hohto ei ole kuitenkaan ikinä pelottanut, vain ahdistanut minua. Rinne nosti niskakarvat pystyyn koko elokuvan ajaksi. Enemmän on aikuisiällä pelottanut vain korealaista Tale of Two Sistersiä yksin aitiossa katsoessani.

Rinne on enemmän psykologista hivutusta kuin ketsupilla ruiskimista. Variety kirjoitti siitä seuraavaa:

J-Horror fans may be disappointed by low scare count, but what the pic lacks in frights, it makes up for with a well-realized yarn. Local and international success look certain, particularly on ancillary -- but the degree of theatrical success will depend on positive word-of-mouth.

Teeman lisäksi muitakin yhtenevyyksiä löytyy, mutta jöin elokuvaa rystyset valkoisina katsoessani pohtimaan mitkä ovat länsimaisille ja toisaalta korealaisille ja japanilaisille kauhuelokuville tyypillisiä piirteitä. Tämä elokuva kun tuntui itseasiassa tavallista enemmän läntisen kauhuperinteen mukaiselta. En spoilaa elokuvaa, mutta katsokaa itse.

Olen ollut huomaavinani seuraavanlaisia toistuvia teemoja japanilaisissa/korealaisissa leffoissa, joita ei samassa mitassa käytetä Hollywood-kauhussa.

J-kauhun klisheet

- mustat paksut hiukset alkavat pilkistää jostakin

- henget käyttävät yllättävän paljon kännyköitä ihmisten kiusaamiseen

- ei juurikaan tuliaseita

- selitys on harvaa poikkeusta lukuunottamatta yliluonnollinen

- elokuva pyrkii olemaan visuaalisesti pääasiassa kaunis vaikka hirviöt olisi karmeita

- musiikki on hiljaisemmalla ja se on vähemmän melodramaattista

- toisin kuin Hollywoodissa, kauhuleffoissa ei harrasteta yhtä paljon seksiä (jolloin tyypillisesti juuri kuksineet nuoret kuolevat)

- pikkutytöt pääpahoina

- sikiöt purkeissa

- ei onnellisia loppuja